Case Recser
Vuosina 2008-2010 suomalaisten akkujen ja paristojen kierrätystietous ja -aktiivisuus kasvoi valtavasti. Taustalla oli Akvamariini Porter Novellin Recser Oy:lle toteuttama kampanja, joka on osoitus innovatiivisesta työskentelystä useista haasteista huolimatta. Projekti liittyi kesäkuussa 2008 voimaan tulleeseen paristojen ja akkujen tuottajavastuuslainsäädäntöön.
Recser Oy on suomalainen tuottajayhteisö kannettavia paristoja ja akkuja Suomen markkinoille saattaville yrityksille. Sen sopimuskumppaneita ovat mm. Nokia, Varta, Panasonic ja Apple. Lisätäkseen paristojen ja akkujen kierrätystä Recser kehitti punaisia keräyslaatikoita, joita sijoitettiin ympäri Suomea alkuvaiheesssa K- ja S-ryhmien ja Tradekan kauppoihin. Akvamariini Porter Novellin tehtävänä oli saattaa suomalaiset tietoisiksi keräyslaatikoista sekä paristojen ja akkujen kierrätyksen merkityksestä. Lisäksi tärkeänä päämääränä oli kannustaa lisää tuottajayrityksiä tekemään sopimus Recserin kanssa ja siten tukemaan keräyskampanjaa.
Lähtötilanteessa yllätyksiä
Suomalaisten vankasta kierrätyskulttuurista huolimatta tiimimme kohtasi useita haasteita. Kävi ilmi, että tietoisuus paristojen ja akkujen kierrätyksen tärkeydestä oli hyvin alhainen (aiemmin pääosan paristoista oli voinut kaatopaikata). Lisäksi paristojen ja akkujen kierrättämiseen sitoutumattomille yrityksille ei tullut sanktioita, vaikka vuonna 2008 voimaantulleen lainsäädännön mukaan käytettyjen kannettavien paristojen akkujen keräys ja kierrätys on nimenomaan tuottajien vastuulla. Kampanjan budjetti oli myös varsin maltillinen. Oman mausteensa suunnitteluun toi Suomessa toimiva toinen tuottajayhteisö ERP Finland ry, jolla oli suunnitelmissa oma kilpaileva keräysjärjestelmä.
Aktiivisuus ennen kaikkea
Strategiana oli luoda medianäkyvyyttä maanlaajuisesti siten, että kuluttajat, tuottajat ja jakelijat ymmärtäisivät paristojen ja akkujen kierrätyksen merkityksen ja helppouden. Kaiken taustalla oli ympäristölähtöinen ajattelutapa ja lainsäädäntö. Sen myötä kampanjan avainviesteiksi muodostuivat kierrätyksen helppous ja sujuvuus päivittäisostosten yhteydessä sekä ympäristöasioiden tärkeys kuluttajille. Kaikki panokset suunnattiin lehdistöviestintään budjetin maltillisuudesta johtuen..
Viestintäkampanjan ydinjakso ulottui lokakuusta 2008 tammikuulle 2010. Tuona aikana Akvamariini
- järjesti lanseeraavan lehdistötapahtuman
- oli jatkuvasti aktiivisessa yhteydessä valtavirran medioihin, talousmedioihin sekä ympäristöalan toimittajiin tiedottein ja henkilökohtaisin kontaktoinnein, jotka vaativat kuukausitasolla aina uudenlaisia ideoita ja näkökulmia
- järjesti tv- ja radiohaastatteluja
- järjesti kuluttajakilpailuja mm. S-ryhmän -nettisivuilla sekä nuortenlehdissä Demissä ja Suosikissa
- julkaisi kuukausittain tiedotteita, joissa huomioitiin kausiteemoja kuten"kierrätys jouluna"
- tuotti aiheeseen sopivaa kuvamateriaalia
- päivitti perustamaansa kuvapankkia
- raportoi ja tiedotti mm. kerätyt paristo- ja akkumäärät sekä kehityksen etenemisen.
Näkyvyys kasvatti tietoisuutta nopeasti
Recserin erimomainen näkyvyys mediassa saattoi Suomen paristokeräysjärjestelmän vauhtiin ennätyksellisen lyhyessä ajassa. Julkisuus vauhditti merkittävästi Recserin neuvotteluja aiheesta. Lisäksi kierrätettyjen paristojen ja akkujen määrä humahti rajuun nousuun: viestintäkampanjan alkaessa 2008 paristoja kierrätettiin arviolta alle 10 %, kun luku tammikuussa 2010 oli noussut jo lähes 40 prosenttiin. Punaisia keräyslaatikoita on nyt 14 000 myymälässä kautta maan.
Lokakuussa 2009, kun kampanja oli kestänyt vuoden, S-ryhmän tutkimuksen mukaan jo 78 % kuluttajista oli tietoisia keräysjärjestelmästä ja 99 % tiesi paristojen ja akkujen negatiivisista ympäristövaikutuksista.
Näkyvyys loi tietoisuuden
Kampanjalla saavutettiin 23 miljoonan levikin medianäkyvyys, neljä esiintymistä tv-uutisissa sekä kolme radiohaastattelua. Kokonaisuudessaan lehtiartikkeleita aiheesta kertyi 311 kpl, joista lähes kaikki (95 %) sisälsi vähintään yhden viestintästrategiaan kirjatuista pääviesteistä. Ympäristöystävällisen aspektin ansiosta miltei kaikki lehtijutut aiheesta olivat positiivisia.
Kuten Recser Oy:n silloinen toimitusjohtaja Sakari Sainio totesi: " On miltei uskomatonta, kuinka onnistuneesti saimme viestimme läpi. Tieto kierrätysjärjestelmästä levisi nopeasti lyhyellä aikajänteellä, ja siitä oli merkittävää apua kaikissa neuvotteluissamme."
Kampanjalla oli myös laajempaa yhteiskunnallista vaikutusta. Runsaasti lisääntyneen kierrätettävän paristo- ja akkumäärän ansiosta syntyi Suomeen innovatiivisia teknologioita. Suomessa käsitellään nykyisin myös Ruotsin ja Norjan paristojätettä . Toiminta on luonut uusia teollisia työpaikkoja. Erityisenä esimerkkinä voidaan nostaa Akkuser Oy, joka kierrätysinnovaatioiden myötä lisäsi huomattavasti henkilöstömääräänsä.
Haasteellisista lähtökohdista huolimatta Akvamariini Porter Novelli onnistui erinomaisesti tavoitteiden saavuttamisessa. Vankka kokemus media-alasta ja kuluttajalähtöinen lähestymistapa takasivat onnistuneen lopputuloksen Recserille, kuluttajille ja ympäristölle.
